Jalkoja pidetään monesti itsestäänselvyytenä. Niitä ei huomioida ennen kuin niihin tulee vaivaa, kipuja, kovettumia, känsiä, paksuuntuneita kynsiä. Jalat kuljettavat meitä läpi elämän, ne mukautuvat meidän painon vaihteluihin. Jalat muuttuvat elämämme aikana, jalan koko kasvaa, kun pitkittäiskaari laskee. Poikittaisen kaaren lasku aiheuttaa päkiän leviämistä ja ajan saatossa vasaravarpaita. Vaivaisenluut, nuo alussa kipeät kohdat isovarpaan tyvinivelessä. Särkevää tyviniveltä voi hieroa rasvan kanssa pyöritellen kivun sallimissa rajoissa. Niin kauan, kun nivel on liikkuva, voidaan vaivaisenluun aiheuttamaa isovarpaan kääntymistä sisäänpäin hidastaa ortoosilla. Sama pätee vasaravarpaisiin, niin pitkään, kun varpaiden nivelet ovat joustavat, voidaan ortoosilla hidastaa varpaiden koukistumista.
Jalkojenhoito on tärkeää, voimme ennaltaehkäistä monia vaivoja, kun puutumme niihin ajoissa. Paksut kovettumat on hyvä tulla poistattamaan jalkojenhoitajan luona, jonka jälkeen omatoimisella rasvaamisella saa ihon pysymään pidempään joustavana. Jalkojenhoitajalta saat samalla reissulla ostettua myös laadukkaat jalkojenhoitotuotteet.
Paksuuntuneet kynnet ovat mahdottomat hoitaa itse, kynsisakset eivät paksuun kynteen tehoa, vaarana on saksen lipeäminen kynnestä ihoon ja ihorikko. Ihminen on kekseliäs ja yleensä keksii keinon paksujenkin kynsien lyhentämiseen, mutta suosittelen varaamaan ajan jalkojenhoitoon, jossa kynnet saadaan lyhentämisen lisäksi myös ohennettua.
Kuinka usein jalkojenhoidossa olisi hyvä käydä? Jos et itse pysty hoitamaan jalkojasi, suositeltu väli on 1-3 kuukautta, väli on yksilöllinen. Jos jaloissa ei vielä ole ongelmia 1-2 kertaa vuodessa saattaa olla varsin riittävä hoitoväli. Vaikka saisitkin hoidettua jalkojasi itse, voit hemmotella itseäsi ja varata ajan rentouttavaan jalkojen hierontaan. Jalkojen hieronta on ehkä parasta, mitä tiedän, heti hyvien yöunien jälkeen.